Texas Holdem

Johdanto

Jos kasinopelien kenttää tarkastelee omana itseään ruokkivana ekosysteeminä, se vaikuttaa ensisilmäykseltä verrattain verkkaisesti kehittyvältä kokonaisuudelta, johon tietysti kuuluvat myös omat kiihkeämmät muutoksensa. Tuskinpa kukaan olisi osannut ennakolta arvata, että sinänsä tavallisen ja huomaamattoman pokerivariaation suosio kasvaisi räjähdysmäisesti, ja toisi harrasteen pariin koko joukon uusia korttipelikokelaita. Mutta niin vain kävi ja peli, joka sen aiheutti, oli Texas Holdem. Korttipeli on tietysti vauhdikas ja viihdyttävä siinä missä moni muukin, mutta sen odottamaton suosio on ilmiö, joka hakee vertaistaan kasinopelien historiassa.

Texas Holdemin oma historia on kuitenkin varsin lyhyt verrattuna esimerkiksi blackjackin tai baccaratin kaltaisiin klassikkoihin ja yltää vanhimmissakin arvioissa vain 1900-luvun alkuun, kehittyen ja leviten hitaasti aina 2000-luvun alkuun asti, jolloin sen suosio räjähti käsiin nettipelaamisen myötä ja Texas Holdem oli hetken aikaa kaikkien huulilla. Texas Holdemin suosion juurisyytä voi olla vaikea paikantaa, ja osin sellaisen operaation mielekkyyskin on helppo kyseenalaistaa. Oleellisin seikka on, että Texas Holdem on kiistattomasti suosituin pokeripeli kasinopelien historiassa.

On myös hyvin todennäköistä, että menee hetki ennen kuin sille löytyy varteenotettavaa haastajaa. Tämä siitä huolimatta, että Texas Holdemin säännöt saattavat peruspokerin sääntöjä vain pinnallisesti tuntevasta sivustakatsojasta tuntua monimutkaisilta oppia ja vaivalloisilta hallita. Tämä on kuitenkin harhaa. Texas Holdemin vauhtiin on oikeastaan varsin helppo hypätä, mutta pelin mestariksi kehittyminen voi viedä pitkänkin ajan. Monista tämä on kuitenkin kannattava sijoitus, sillä Texas Holdem on juuri se korttipeli, josta ammattipelaajat pitävät, ja jonka ympärille järjestetään suuria pokeriturnauksia, joissa parhaat pelaajat voivat voittaa melkoisia potteja. Kasinokonkareiden keskuudessa Texas Holdem tunnetaankin yhtenä niistä harvoista korttipeleistä, joissa taidolla voi voittaa tuurin.

Pelin rakenne ja säännöt

Texas Holdem alkaa sokkopanosten eli blindien asettamisella. Jakajasta vasemmalla istuva pelaaja asettaa pienen blindin ja hänestä seuraava ison blindin. Pieni sokkopanos eli small blind on yleensä puolet pelin minimipanoksesta ja iso blind saman minimipanoksen kokoinen. Seuraavaksi kaikille pelaajille jaetaan käsikortit, kaksi korttia kuvapuoli alaspäin, minkä jälkeen iso blind -panoksen asettajasta seuraava pelaaja aloittaa panostuskierroksen. Hän voi maksaa panoksen, korottaa tai luovuttaa eli foldata.

Jokainen pelaaja on vuorollaan samassa tilanteessa. Aloittajan on maksettava erotus isoon blindiin ja kaikki mahdollisesti tehdyt korotukset. Korotuskierroksen jälkeen pakka poltetaan eli sen päällimmäinen kortti siirretään kuvapuoli alaspäin poistettujen korttien pinoon. Tämän jälkeen pöydän keskelle jaetaan flop eli kolme uutta korttia kuvapuoli ylöspäin, sen jälkeen vielä neljäs ja viides. Näitä kortteja pelaajat voivat yhdistellä omiinsa muodostaessaan pokerikäsiään. Texas Holdemissa on eri muotoja, joista suosituin on no-limit – siinä panokselle ei ole mitään rajaa.

Pelialustat

Jo pienellä vaivannäöllä Texas Holdem tarjoaa kasinopelaajille vauhdin ja jännityksen täyteisiä hetkiä, jotka saattavat opettelun myötä kumuloitua varsin mittaviksi palkinnoiksi. Moni suomalainen pokeriammattilainenkin on tienannut Texas Holdemia pelaamalla miljoonia. Kaikkein suurimman suosion vuodet taitavat kuitenkin tällä erää olla Texas Holdemin kohdalla takana päin, eikä se enää ole niin suuri lounaspöytäkeskusteluiden aihe kuin muutama vuosi sitten, mutta tästä huolimatta Texas Holdem on erittäin suosittu kasinopeli. Sitä pääsee helposti pelaamaan niin digikasinoiden peliauloissa kuin kivijalkakasinoidenkin pelipöydissä. Pelin säännöt ovat suositeltavaa opetella satunnaisgeneraattorin pyörittämässä videopokerissa ennen kuin siirtyy livepelipöytään taitojaan kokeilemaan.

Kuinka voittaa Texas Holdemissa?

Texas Holdem on siitä hauska pokerivariaatio, että siinä pelataan lähes yhtä paljon kortteja kuin muita pelaajia vastaan pelattaessa. Pelin moninaiset panostuskierrokset tarjoavat useita tilaisuuksia hyödyntää psykologiaa ja todennäköisyyksiin perustuvia strategioita. Flopin jälkeen Texas Holdemissa alkaa uusi kierros, jossa pienin korotus on big blindin kokoinen. Jokaisen pelaajan on mahdollista sököttää, korottaa tai kipata. Yksi strateginen liike on passauskorotus eli check-raise, jolloin pelaaja sököttää ensin, ja kun joku muu panostaa, pelaaja korottaakin omalla vuorollaan, minkä seurauksena muut pelaajat joutuvat maksamaan kaksi panosta nähdäkseen seuraavan kortin. Yleensä check-raise on merkki vahvasta kädestä, mutta pokerin luonteeseen kuuluu tietenkin myös mahdollinen bluffi. Seuraavassa vaiheessa eli turnissa pöydälle jaetaan neljäs kortti ja jälleen panostetaan. Viidennen ja viimeisen jaon eli riverin jälkeen seuraa viimeinen panostuskierros, minkä jälkeen pelaajien on aika paljastaa korttinsa.

Jos Texas Holdemin viimeinen panostuskierros päättyi tilanteeseen, jossa yksikään pelaaja ei korottanut, ensimmäisenä korttinsa näyttää jakajan vasemmalla puolella istuva pelaaja. Jos muiden pelaajien kortit ovat näitä kortteja huonommat, niitä ei tarvitse paljastaa. Jos kuitenkin aikoo korjata koko potin, molemmat kortit on näytettävä. Voittokäden muodostamiseen käytetään viittä korttia, jotka saavat muodostua kaikista seitsemästä kortista eli pöytäkorteista ja pelaajan omista. Jos pelaajille on samanarvoiset kädet, potti jaetaan heidän välillään tasan.

Pokerikäsien arvojärjestys Texas Holdemissa huonoimmasta parhaaseen on seuraava: hai eli arvoltaan korkein pöydässä oleva kortti, pari, kaksi paria, kolmoset, suora, väri, täyskäsi, neloset, värisuora ja arvokkaimpana kuningasvärisuora. Panostaminen on oleellinen osa Texas Holdemin strategiaa, ja joskus pelaaja saattaa haluta vastata korotukseen, vaikka hänen pelimerkkinsä eivät riitä. Silloin pelaaja voi panostaa “all-in”, ja panostaa kaikki merkkinsä. Voittaessaan hän saa kuitenkin vain panoksensa verran.

Yhteenveto

Texas Holdem on todennäköisesti pokeripelin historian suosituin muita pelaajia vastaan pelattava korttipeli, joka hetken aikaa oli tunnettu myös kasinokansan ulkopuolisissa piireissä. Tämän vauhdikkaan ja jännittävän pelin säännöt ja monivaiheset panostukset saattavat ensisilmäyksellä vaikuttaa hankalilta, varsinkin jos pelaajalla ei ole syvällistä kosketuspintaa peruspokereihin, mutta Texas Holdemin säännöt oppii nopeasti vähintäänkin välttävästi.

Ennen siirtymistä live-versioiden pariin, aloittelijan on kuitenkin hyvä opetella säännöt esimerkiksi videopokerin äärellä, sillä moni pokeriammattilainen käy mielellään juuri uhkarohkeiden korttisankareiden pelikassalla täydentämässä omaansa. Nautinnollisen pelikokemuksen Texas Holdemista tekeekin juuri se, että sitä pelataan yhtä paljon kortteja kuin muita pelaajia vastaan. Parhaat eväät Texas Holdemiin antaakin psykologinen silmä ja auttava ymmärrys eri pokerikäsien todennäköisyydestä. Kokeile siis Texas Holdemia ja selvitä, millainen pelaaja olet! Usko pois, tapoja on monia.