Gold of Persia

Johdanto

Gold of Persia -slottipeli perustuu löysästi Persian mahtivaltaan. Persia nousi yhdeksi maailman vaikutusvaltaisimmiksi valtakunniksi jo ennen ajanlaskun alkua. Persialaisilla oli valtavasti omaisuutta, mutta Persian maaperällä on aina ollut erityisen paljon vieraita valloittajia, kansakuntia ja erilaisten kielten ja kulttuureiden yhteen törmäystä. Tästä syystä on juuri mainittava, että Persia on vertaansa vailla. Erilaiset kulttuurit ja uskontokunnat ovat hallinneet alueen kulttuurisia ja kielellisiä suuntauksia ja välillä valta on vaihtunut rauhallisissa merkeissä, kun taas toisinaan vallan vaihtuessa kansakunta on kokenut kaikennäköistä tavallistakin kansaa hetkauttavaa murrosta. Persia oli aikoinaan maailmalla hyvin tunnettu niin hyvästä ruuastaan, kauniista naisistaan kuin arvostuksesta kulttuuria ja kansainvälisyyttä kohtaan.

Gold of Persia -pelissä on nyt meneillään varsinainen kullan huuma. Kuten nähty aikoinaan tehtävän myös Pohjois-Amerikan maaperälle, sen lisäksi Persiaan ollaan nyt tekemässä uusi kultaryntäys Gold of Persia -pelin merkeissä. Persialaista kultaa on vaikea saada, mutta nyt pelaaja pääsee ottamaan haasteen vastaan ja nauttimaan arvokkaasta omaisuudesta ja kullanhohtoisista aarteista pelin parissa. Kaikki myös varmasti muistavat kuuluisan Persian Prinssi -elokuvan niin ikään Gold of Persia -slottipelissä seikkailee upean kauniin naisen lisäksi komeaakin komeampi Prinssi, joka valloittaa takuulla kenen tahansa daamin sydämen. Saksalainen pelituottaja Merkur Gaming on osa Gauselmann Groupia, joka on monille jo ennestään tunnettu nerokkaista peleistään ja viihteestään.

Panokset ja voittolinjat

Gold of Persia -slottipelissä on 5 kelaa, kolme riviä ja yhteensä viisi voittolinjaa. Voittolinjat ja rivit on siis helppo ymmärtää, vaikka ei olisi peliin tai sen ohjeisiin sen tarkemmin aiemmin päässytkään tutustumaan, nimittäin pelin rakenne on hyvin samankaltainen kuin monessa muussakin slottipelissä. Gold of Persia -pelin panokset voi määritellä alkaen niinkin pienestä summasta kuin viisi senttiä ja pelaaja voi määrittää panoksen huomattaviinkin summiin, jopa sataan euroon saakka. Pelaajalla on myös valittavissaan maksimi panos- toiminto. Lisäksi jos pelaaja ei halua manuaalisesti pyörittää keloja erikseen jokaisella kierroksella, valittavana on myös autoplay -ominaisuus. Tällöin kelat voi laittaa pyörimään jopa sadan kierroksen ajaksi.

Ulkoasu ja teema

Ulkoasultaan peli huokuu ehdottomasti paljon ajanmukaista energiaa höystettynä jännittävällä persialaisella kulttuurilla. Näet niin Aladdin -elokuvan tutuksi tuoman taikalampun, kauniin mystisen naisen kuin komean prinssin, joka toimii myös wild -symbolina. Koska kyseessä on kuitenkin kultaryntäys, on peliin sisällytetty myös esimerkiksi kalliita ja hohtavia timantteja ja jopa pienenä hauskana yksityiskohtana kärjestään käyrät tossut, jotka takuulla vievät sinut Persian yöhön. Kelojen taustalla näkee myös hyvin maisemaan sopivan hiekkaisen aavikon ja taaempana vielä kauniita kullattuja kupoleita, joista huokuu palatsimaisuus ja arvokkuus. Pelissä ei ole mitään taustamusiikkia, mutta sen sijaan kuulet äänitehosteita joka kerta kun kelat pyörivät ja peli siirtyy eteenpäin kierros kierrokselta.

Bonustoiminnot

Bonustoimintoja Gold of Persia -pelissä on muutamia ja pelaajaa takuulla innostaa se, että voittomahdollisuudet tällöin ovat huomattavasti korkeammat. Pelissä on mahdollisuus saada ilmaisia kierroksia. Sen sijaan mitään erityistä bonus -peliä Gold of Persiasta ei tällä kertaa löydy. Kaunis nainen, joka keloilla silloin tällöin seikkailee, toimii scatter -symbolina. Jos satut saamaan yli kolme scatter -symbolia, tällöin ilmaiset kierrokset aktivoituvat. Kolme naista, eli scatter -symbolia antavat pelaajalle palkinnoksi 15 ilmaista kierrosta, neljä scatter -symbolia sen sijaan antaa 20 ilmaista pyöräytystä ja lopuksi 5 scatter -symbolia tarkoittaa sitä, että pelaaja saa palkinnokseen 25 ilmaista kierrosta. Täytyy kuitenkin muistaa, että 5 scatterin saaminen voi vaatia pitkäjänteistä pelaamista.

Hyvät puolet

Gold of Persia -pelissä on monta mielenkiintoista ja hyvää puolta. Ensinnäkin, jos pelaaja on innostunut historian havinasta ja persialaisesta kulttuurista, peli on juuri sopiva kuin nenä päähän. Persia on kiinnostava ja erityislaatuinen niin kieleltään, kulttuuriltaan ja tavoiltaan, ja erityisesti persialainen kultaryntäys on Gold of Persia -pelinkin pohjana. On selvä, että Merkur Gaming on halunnut luoda jotain muista samankaltaisista peleistä poikkeavaa ja sellaista, mitä ei ole aiemmin nähnyt. Ja Persia ei suinkaan ole slottipeleissä yhtä toistuva teema kuin moni muu asia ja korkeakulttuuri, kuten Egypti. Koska peli on rakennettu tyypilliseen kolikkopelien tapaan, kenen tahansa on helppo hypätä suoraan pelin tiimellykseen.

Huonot puolet

Vaikka Gold of Persia onkin helppo ymmärtää ja oppia, voittolinjoihin on Gold of Persia -slottipelissä syytä hieman tutustua ennen kuin aloittaa pelaamisen; nimittäin niiden ymmärtäminen voi aluksi vaatia muutaman kierroksen pelaamista. Voitot ovat suhteellisen hyviä silloin kun pelaaja saa niitä, mutta on selvä, että saadakseen voittoja pelaaja joutuu myös pyörittämään aluksi aika monta tyhjää kierrosta. Tämä voi tuntua siltä, ettei peli olisi niin tuottoisa kuin voisi toivoa. Taustalle Gold of Persia -pelissä olisi ollut syytä saada jonkinlainen taustamusiikki, sillä pelkkien kelojen pyörimisen kuuntelu voi tuntua pitkään pelattua hieman yksitoikkoiselta ja tylsältä. Myös intro pelin aluksi olisi voinut olla hyvä lisä.

Yhteenveto

Gold of Persia -slotti on uusi mukava tuttavuus kolikkopelien maailmassa. Persialainen teema on hauska ja uudenlainen näkemys slottipeleissä ja on selvää, että montaa samanlaista ei internetin kasinomaailmasta löydy. Pelaajan on syytä tarkastella kuinka voittolinjat rakentuvat, jottei voittojen kasaantuminen tuota yllätystä. Kokonaisuudessaan pelistä on kuitenkin helppo saada yleinen hyvä käsitys ilman sen suurempaa ohjekirjan tutkimista. Bonustoiminnot, jotka scattereiden avulla pelaajalle avautuvat, ovat tuottoisia mutta voivat myös piileskellä hieman kiven alla. Näin ollen pitkäjänteisyyttä vaaditaan. Onneksi panokset on helppo määrittää pienen pienistä summista ylöspäin, joten pelaajan varat takuulla riittävät monienkin kierrosten pelaamiseen. Astu siis sinäkin mukaan persialaiseen maailmaan Gold of Persia -pelin avulla!