E-urheilu

Vedonlyönti on noussut monilla nettikasinoilla tärkeään osaan, sillä yhä useampaa pelaajaa kiinnostaa urheilun seuraamisen ja pelaamisen yhdistäminen. Tavoitteita kisakaukaloihin tai hiihtoladuille ei ole kaikilla, mutta urheilun intensiivinen seuraaminen on hauska harrastus joko yksin tai kaveriporukassa. Seuraamisen lomassa voi lyödä vetoa suosikkilajeista ja kehittyä harrastuksessa yhä paremmaksi, kun tuntemus lajia kohtaan syvenee. Alan harrastajien joukko kasvaa, sillä monipuolinen urheilutarjonta on kasvanut viime vuosina nopeasti. Aiemmin pääpaino oli tietyissä lajeissa kuten jääkiekossa ja mäkihypyssä, eikä moniakaan tapahtumia näytetty Suomen televisiossa. Nykyisin tarjonta on rajatonta ja mukaan on tullut uusia lajeja kuten e-urheilu, jota aletaan vasta hiljalleen hyväksyä urheilulajien joukkoon. Myös setelien laittaminen likoon e-pelaamisesta kiehtoo monia pelaajia ruudun toisella puolella.

Urheiluvedonlyönti voidaan jakaa oikeastaan kahdenlaiseen pelaamiseen. On pelaajia, jotka paneutuvat muutamiin urheilulajeihin ja panostavat näiden lajien veikkaamiseen. He seuraavat tarkkana lajin tapahtumia, otteluiden kohdetietoja kuten säätä, pelaajien urheilullista kehitystä ja joskus jopa yksityiselämää. Heille kaikki mahdollinen tieto, joka voi vaikuttaa pelin tai ottelun lopputulokseen on merkittävää omien vedonlyöntikohteiden kannalta. Tämän lisäksi on olemassa joukko vedonlyöjiä, jotka luottavat enemmän tilastoihin, eikä lajilla ole niin väliä. He etsivät usein kohteita, joissa on mahdollista lyödä vetoa kaikkien ottelun lopputulosten puolesta niin, että pelaaja jää voitolle päättyipä vedonlyöntikohteen peli kuinka tahansa. Kaikissa urheiluvedonlyöntikohteissa tämä ei ole mahdollista, mutta päivittäin tarjolla on useita kohteita, joissa puhtaalla tilastotieteellä on mahdollista edetä.

E-urheilu – kiinnostus lajia kohtaan kasvaa nopeasti

Vetoa on lyöty hevosista ja perinteisistä urheilulajeista varmasti niin kauan kun on kilpailtu. E-urheilua harrastettiin jo 1990-luvulla, mutta se lukeutui tuolloin marginaalilajiksi, josta ei uskottu kovin suuria. Viime vuosina istuinlihaksia ja rautaisia hermoja vaativa laji on noussut yhä useammin esiin lehdistössä, sillä e-urheilussa liikkuvat jo isot rahat ja se kiinnostaa erityisesti peliskenen parissa liikkuvia. Laji ei lukeudu perinteisiin urheilulajeihin liikkeen muodossa, mutta se vaatii taitoa ja harjoittelua — kukaan ei ole tässäkään lajissa taituri ilman pitkää harjoitteluputkea. E-urheilun saralla järjestetään jo ison rahan turnauksia ja se on noussut vedonlyöntilistojen vakiolajiksi lähes kaikilla suosituilla vedonlyöntisivustoilla. Tulevaisuudessa lajin suosion kasvulta voidaan odottaa paljon, sillä e-pelaaminen on vasta lyönyt itsensä läpi.

E-urheilu Suomessa

Suomi on mukana e-pelaamisen kehityksessä. Maassa on runsaasti nuoria, innokkaita pelaajia, ja lajin puitteissa on saatu aikaan elektronisen pelaamisen lajiliitto ja ammattilaisjoukkue, joka on menestynyt maailmalla. Sen lisäksi lajin puitteissa on jo koulutettu e-pelaamisen valmentaja ja kokeiltu erilaisia koulutusmenetelmiä. E-pelaaminen ei ole samalla lailla urheilua kuin kovaa fyysistä suoritusta vaativat lajit, mutta ammattilaisturnauksissa hiki lentää ja keskittymiskyky on koetuksella. Hyvästä fyysisestä kunnosta on taatusti hyötyä tunteja jatkuvissa intensiivisissä turnauksissa, joissa keskittymiskyky ei saa herpaantua hetkeksikään. Lajin palkintopotit ovat ohittaneet jo monien muiden lajien summat, joten laji kiinnostaa tietysti myös vedonlyöntirintamalla. Suomalaisten suosimilla nettikasinoilla on mahdollista lyödä vetoa e-pelaamisesta ja mikä sen mukavampaa kuin tutustua oman maan joukkueen suorituksiin.

E-urheilu vedonlyönnin kohteena – mistä kannattaa aloittaa?

Vedonlyönti pelimuotona on viime vuosina vallannut kasinoita nopeasti. Pelaajan kannattaa valita kasinonsa tässäkin suhteessa tarkkaan. Luotettava ja ammattitaidostaan tunnettu kasino kertoo sivuillaan kaiken olennaisen itsestään, kuten tiedot maksuvaihtoehdoista ja maksujen aikatauluista, lisenssitiedot ja yritystiedot. Pitkään toiminut, suosittu nettikasino on usein varma vaihtoehto. E-urheiluvedonlyönti alkaa useimmiten kiinnostuksesta lajin seuraamista kohtaan: monella pelaajallahan on omakohtaista kokemusta lajista, joten panosten asettaminen tähän lajiin on melko luonnollinen jatkumo. E-pelaamisessa on jo oma huippuporukkansa, mutta tietoa joutuu hakemaan lajiin painottuvista julkaisuista, sillä suuren yleisön tietoisuuteen lajin tapahtumia raportoidaan vain hyvin yleisellä tasolla. Vedonlyönti kannattaa aloittaa valitulla kasinolla melko pienillä panoksilla, jotta toiminta tulee tutuksi.

E-urheilu ja sen mahdollisuudet tulevaisuudessa

E-pelaaminen jakautuu eri pelien mukaan ja osa siitä kiinnostuneista seuraa vain tietyn pelin tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi League of Legends, Starcraft, DOTA ja Heroes of the Storm. Harva pelaaja pelaa kaikkia mahdollisia pelejä, varsinkaan jos alkaa menestyä lajissa, vaan keskittyy hiomaan taitojaan juuri tietyn pelin parissa. Vedonlyönnin suhteen voi toimia kahdella tavalla: laittamalla rahaa likoon useampien pelien areenalla tai keskittymällä vaikkapa juuri itselle tuttuun peliin. Tällöin sen seuraaminen ja tulosten analysointi voi olla mielekkäämpää. E-pelaamisessa liikkuu jo isoja rahoja erityisesti Aasian suunnalla, ja tulevaisuudessa sen vanavedessä kasvanut e-pelaamiseen keskittyvä vedonlyönti kasvaa taatusti samaa vauhtia. Pelaaminen muuttuu ja monipuolistuu jatkuvasti — e-vedonlyönti on siitä oivallinen esimerkki.

E-urheilun parissa vedonlyönti on tietyllä tapaa tuttua, jos on lyönyt aiemmin vetoa urheilulajien parissa, mutta kannattaa varautua myös yllätyksiin. E-pelaaminen on uusi laji ja se tapahtuu koneella joko live-turnauksissa tai offlinena. Näidenkin välillä on eroja ja tapahtumia valvotaan, jotta vilppitapaukset voitaisiin minimoida. Perinteisen urheilulajin tapahtumakaari on tuttu eikä siihen tule useinkaan muutoksia, urheilijoiden voimasuhteetkin ovat useimmiten tuttuja. E-pelaamisessa muutoksia voi tapahtua esimerkiksi pelin päivityksen vuoksi ja se saattaa vaikuttaa pelin lopputulokseen ratkaisevasti. E-pelaajan suorituksen arviointi on myös uudenlainen haaste, sillä perinteisiin lajeihin perehtyneet vedonlyöjät ovat tottuneet kiinnittämään huomiota asioihin, joilla ei ole merkitystä e-pelaamisessa. E-pelaamisen viehätys liittyykin siihen, että se on pelaajille tuttua, mutta samalla urheilulajina tuntematonta.

Yhteenveto

Vedonlyönti kiehtoo, koska panostaja pystyy vaikuttamaan tulokseen omilla tiedoillaan, joko lajitiedoillaan tai tilastotieteeseen luottaen. Tässä harrastuksessa ei laiteta lantteja riviin ja toivota vain parasta, vaan vedonlyönti perustuu aina jonkunlaiseen arvioon tuloksesta. Onko kisassa mukana oma suosikki? Voiko vedonlyöjällä olla jotain sisäpiiritietoa? Kuinka joukkue on muodostettu ja millainen on kilparadan kunto? E-pelien parissa vedonlyöjä on uudenlaisen asetelman edessä. Hän tuntee ehkä turnauksessa pelatun pelin kuin omat taskunsa, mutta tunteeko hän pelaajien väliset jännitteet ja kuinka ne voi oppia tuntemaan? E-pelaaminen kasvaa koko ajan, tunnetuimmista pelaajista ja joukkueista muodostuu tuttuja kilpailijoita, joita seurataan tulevaisuudessa kuin ketä tahansa perinteisten vedonlyöntikohteiden suosikkeja. E-pelaamisen pariin vihkiytyneet ovat tulevaisuudessa askeleen edellä perässähiihtäjiä.